Rakas päiväkirja,
Täälläpäässä on ollut hankalaa. Lähden kahden tunnin päästä äidin kanssa kaupoille. Käymme jokavuotisilla naisten messuilla, ja sen jälkeen äiti vie minut ringetteen. Sani, kaverini, ei tule. Sillä on jotkut hiton piparkakku kekkerit (?).  Aamulla heräsin joskus kahdeksalta, mutta nousin vasta 8.45 aikoihin. Nenä on ihan tukossa.
 Ja sitten on tämä Paavo... Huoh. Paavo on minun luokallani, eli 4a:lla. Hän hauska, mukava ja omalla tavallaan ymmärtäväinen. Ja ennenkaikkea varattu. Enkä usko että hän minua haluaa. Perjantaina, päivän viimeisellä kuvaamataidon tunnilla hän valitteli että meselistalla ei ole kuin yksi. Hän kyseli siitä sitten että onko jollakulla mese, mutta minä, joka istuin pöydän toisessa päässä, ja jolla oli mese, esitin etten olisi kuullut. Sitten kaverini Ida kysyy kovaan ääneen: "Eikö sulla ollukki mese?" Olin silleen että oli oli älä sitä nyt kailota, mutta Ida ehti jo  huikata Paavolle että minulla on mese.
 Paavo ja minä vaihdettiin meset. Kahdeksan aikoihin Paavo jo tekstaa (en kyllä tiedä mistä se sai puhelin numeroni) että pääsetkö meseen, ja minä tyttö menin kuin ammuttu. Iskä oli silloin (ja on edelleen tänäänkin) Teneriffalla, ja meillä oli juuri sinä päivänä lapsenvahti, Mona, koska äidillä oli pikkujoulut työkavereittensa kanssa.
 Kun sanoin Monalle että täytyykin mennä takasin tietokoneelle, (olin juuri tullut sieltä) niin Mona kysyi että tulikos virtuaalideitit. Olin ihan että joo, eikun ei siis sellaset... Mona vain virnuili, kun minä painuin koneelle. No, Paavon kanssa oli ihan OK mesettää. Pitkin viikonloppua ollan nyt mesetelty, viimeksi n. puoli tuntia sitten. Mutta onko Paavolla oikeasti jotain tunteita minua kohtaan? En ole edes sievä, en siro enkä muutenkaan kaunis tai mitään... No, eiköhän aika näytä.
 Mutta silti mieltäni kalvaa pieni sivu seikka. MINULLA nimittäin on tunteita erästä Anttia kohtaan... Hän on kolmetoista, eli kolme vuotta minua vanhempi. Hän on hersyvän hauska, mukava, huomaavainen ja unelmien herrasmies. Ainakin minun makuuni. Hän asuu Turussa, kahden tunnin ajomatkan päässä meiltä. Hän on äidin kummilapsen isoveli. En ole mitään sukua silti hänelle. Paula, eli äitini kummilapsi, oln minun ikäiseni. Miksi kymmen vuotiaan elämän pitää olla näin rankkaa?
 Kiitos kuitenkin kun kuuntelit päiväkirja. Kirjoitan taas joskus. Heippa.